Miltä tuntuu olla julkkiksen tytär? Jatkuvasti valokeilassa ja tarkan seurannan alaisena? Ja mokata?
Milan isä on kuuluisa näyttelijä, jonka uusin elokuva on juuri tulossa ensi-iltaan. Lehdissä julkaistavien juttujen pitäisi olla siis pelkästään positiivisia ja ylistäviä, ainakin isän managerin mielestä ja sitten tytär menee juomaan pari lasia kuplivaa liikaa edustustilaisuudessa ja oksentaa paparazzien edessä. Ainoa ratkaisu managerin ja isän mielestä on lähettää tytär maalle sukulaisten luo, pois julkisuuden valokeilasta. Mila ei lähde tädin ja isoisän luokse mielellään, mutta kesä paikassa, jossa voit olla Mila - 16-vuotias tyttö, etkä Mila - tähden tytär, ei loppujen lopuksi olekaan niin kamalaa, kuin voisi luulla. Varsinkin, kun aluksi ärsyttävä pormestarin poika Blake ei loppujen lopuksi olekaan niin suuri ääliö, kuin aluksi vaikuttaa olevan. Todellisuudelta ei voi kuitenkaan paeta maallekaan, eivätkä edes läheisiä koskevat salaisuudet voi pysyä ikuisesti salassa.
Joku sinun kaltaisesi
Ensirakkautta, sydänystävyyttä ja countrymusiikkia
Mila on aivan tavallinen kuusitoistavuotias tyttö – lukuun ottamatta
sitä, että hänen isänsä on kaikkien tuntema näyttelijä. Kun isän
seuraavan hittielokuvan ensi-ilta lähestyy, lehdistö kiinnittää
huomionsa myös Milaan. Pieni lipsahdus saa aikaan valtaisan mediakohun,
ja isän manageri on raivoissaan. Mila saa lähteä Los Angelesista
viettämään kesää isoisänsä ja tätinsä luo pikkukaupunkiin Tennesseehen,
kauas paparazzien kameroista.
Elämä pikkuruisessa Fairview’ssa vaikuttaa tylsältä ja paikallisen
pormestarin poika Blake raivostuttavan ylimieliseltä. Blake ja Mila
saattavat kuitenkin ymmärtää toisiaan paremmin kuin kumpikaan heistä
haluaisi myöntää...
17-vuotiaana bestselleristiksi nousseen Estelle Maskamen kirjoja on
myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Maskamen uuden sarjan avausosa Joku
sinun kaltaisesi on koukuttava romanssi, jonka sivuilta huokuu kesän
kuumuus ja Nashvillen countrymusiikki.
Kommentit
Lähetä kommentti