Jännityskertomus hetkeltä, jolloin Turku paloi. Peter, Hulda ja Jaakko ovat juuri pääsemässä käsiksi rikkauksiin myymällä rapauja linnoituksen venäläisille sotilaille, kun tulipalo leviää kaupungissa. Palon riehuessa Turun kaupungissa lapset kuulevat pihalta pienen vauvan itkua ja onnistuvat pelastamaan lapsen. Aurajoelle paetessaan, he törmäävät professoriin, joka kuoleman kielissä pyytää Jaakkoa pelastamaan kirkosta tärkeän kirjan. Jännittävä seikkailu sijoitettuna oikeisiin historiallisiin tapahtumiin.
Palavan kaupungin lapset
Pelastustehtävä
palavassa kaupungissa. Palkitun Viikinkisolmu-sarjan tekijältä
historiallinen lastenromaani Turun palosta. Liekkien edetessä
puutalokaupungin kaduilla lapset joutuvat vaarallisiin seikkailuihin.
Peter, Hulda ja Jaakko viettävät lämmintä syyskuun alkua ainoana
huolenaan ravustusafäärien sujuminen. Yhtäkkiä heidän kotikaupunkinsa on
tulessa. Keskellä kaaosta ja pakoa lapset saavat tehtävän: heidän
täytyy pelastaa mittaamattoman arvokas kirja Tuomiokirkosta.
Pelastusretkestä muodostuu hurja seikkailu, jonka vaaroista ja täpäristä
tilanteista selvitään vain lasten neuvokkuudella ja rohkeudella.
Palavan kaupungin lapset on jännittävän seikkailun lisäksi kiehtova
kuvaus eri taustoista tulevien lasten elämästä 1800-luvun alun Turussa.
Teoksen jatko-osa Rauniokaupungin lapset ilmestyy 2023.
Roope Lipasti (s. 1970) on lietolainen kirjailija, joka kirjoittaa
sekä lapsille että aikuisille. Hän sai edellisestä historiallisesta
lastenkirjasarjastaan Viikinkisolmusta Anni Polva -, LukuVarkaus- ja
Kirjava Kettu -palkinnot.
Kommentit
Lähetä kommentti