Sarjakuva työstä, joka suree isosisänsä kuolemaa. Eevi tulee isänsä ja mummonsa kanssa mummolaan tyhjentämään taloa. Mummo antaa Eeville kaulakorun käteen ja käskee työtn pitämään siitä hyvää huolta. Tavaroiden pakkaaminen tuntuu Eevistä raskaalta ja hän lähtee rantaan kävelemään. Talvi ei sinä vuonna tunnu hellittävän otettaan ollenkaan ja kesäkuussa on lumista ja jää kantaa. Eevi lähtee seuraamaan omituisen näköistä olentoa metsään ja päätyy etsimään Sämpsää, jonka pitäisi tuoda kevät mukanaan. 

Hauskasti vanhoja myyttejä ja suomalaisen kansantaruston hahmoja yhdistelevä sarjakuva, jonka piirrosjälki on uuden raikasta. Tämä on lupaava alku kolmiosaiseksi luvattuun Myyttiset- sarjaan. 

Loputon talvi

On Kesäkuu ja lumimyrsky. Luonto on mennyt sekaisin, eikä kukaan tiedä mitä tehdä. 10-vuotias Eevi palaa kotiin vaarinsa hautajaisista ja törmää talvisessa metsässä ohran haltijaan. Eevi saa selville, mikä on kummallisen sään takana, ja jos jotain ei tehdä ja pian, talvi voi jatkua ikuisesti.

Eevi tempautuu mukaan taianomaiseen seikkailuun sekalaisen haltiajoukkion kanssa päämääränään vapauttaa keväisen luonnon herättäjä, jonka Louhi on kaapannut tuonpuoleiseen. Matkalla Eevi törmää monenlaisiin myyttisiin olentoihin, eksyy metsänpeittoon ja pujahtaa viimein loven kautta Tuonelaan, sielulintujen lepopaikkaan.

Myyttiset on muinaista itämerensuomalaista kansan perinnettä lapsille tutuksi tuova sarjakuvaromaanisarja, jonka ensimmäinen osa tutustuttaa lukijat viljakasvien haltijoihin, maahisiin ja menninkäisiin sekä Sämpsä Pellervoiseen. Samalla se on kertomus luonnon tasapainon horjumisesta ja luopumisen vaikeudesta.

Miila Westin (s. 1987) on Oulussa kasvanut helsinkiläinen kuvittaja, graafikko ja sarjakuvataiteilija, joka on maisteriopinnoissaan tutkinut suomalaisen myytistön visuaalisuutta. Loputon talvi on hänen esikoisteoksensa.
Ikäsuositus 9-12 v.

Kommentit

Suositut tekstit