Mari Luoman tarina kertoo kolmesta tavallisesta lapsesta, joilla on hirviövanhemmat. Siis ihan oikeat kahdeksanlonkeroiset hirviöt. Vanhemmat mekastavat öisin, kuolaavat lasten kotitehtävät ja syöttävät vain homehtunutta ruokaa. Kolmoset ovat kyllästyneitä vanhempiinsa ja päättävät karata kotoa. Juna-asemalta heidät hakee kuitenkin poliisi ja palauttaa kotiin. Poliisi säälii selvästi väsyneitä vanhempia ja lupaa toimittaa lapset koulukotiin. Kolmosten on siis yritettävä päästä hirviövanhemmista eroon ja he päättävät yrittää kouluttaa vanhemmat hyväkäytöksiksi.
Ihan tavallinen hirviöperhe tarinassa on hauskoja aineksia ja nokkelia juonenkäänteitä. Jos kirja olisi hieman sujuvampaa/loistavampaa kieltä, olisi tässä kultakimpale luettavaksi alakoululaisille.
Ihan tavallinen hirviöperhe
Hirviömäisen hauska seikkailuromaani!
Juuli, Jukka ja Jutta ovat kolmosia, jotka elävät melkein
tavallisessa perheessä. Muut eivät kuitenkaan tiedä, että heidän ihmisiä
näyttelevät vanhempansa ovat oikeasti hirviöitä. Voiko kolme neuvokasta
lasta kesyttää kaksi ei-niin-ovelaa monsteria?
Mistä tunnistaa ihmisen? Juulin, Jukan ja Jutan vanhempien mielestä
ainakin siitä, että ihmisillä on vaatteet, he käyvät töissä ja heillä on
plussakortti. Se vaikuttaa riittävän, sillä kaikki koulussa ja
naapurissa uskovat, että nämä kaksi höperöä hirviötä ovat tavallisia,
joskin hiukan omituisia vanhempia. Lasten mielestä levoton elämä
hirviötalossa saisi kuitenkin jo riittää. Mutta voiko hirviöt kesyttää?
Ainakin avuksi tarvittaisiin edes yksi ihminen, joka uskoisi lapsien
kertomaa. Mari Luoman hulvaton ja sopivan jännittävä hirviöseikkailu
juhlii lasten neuvokkuuden voimaa. Myös kirjan kekseliäs kuvitus on
Luoman käsialaa.
Mari Luoma on Hampurissa asuva kirjailija, kuvittaja ja
hahmosuunnittelija. Hänet tunnetaan Romeo & Hirviöt -sarjakuvista
sekä lukuisista kuvitustöistä.
Kommentit
Lähetä kommentti