Perushilpeä tarina Mörristä, joka ei halua viettää joulua. Muut luulevat punanuttuista Mörriä joulupukiksi ja vasten tahtoaan Mörri tulee vedetyksi mukaan joulutohinaan. Innostuuko Mörri - no ei.
Mörri joulupukkina
Mörri
ei pidä joulusta. Kaikkein mieluiten hän vain nukkuisi koko tapahtuman
yli, mutta hänen pienellä perheellään on muita suunnitelmia. Hanhet ja
hiiret tekevät tohisten jouluvalmisteluita, eikä Mörri tietenkään voi
levätä. Hän lähtee kolaamaan lumia ulkoa, ja pysyäkseen talvipakkasilla
lämpimänä hän pukee ylleen punaista. Yksi metsän eläimistä luulee häntä
Joulupukiksi, ja kun sana leviää, pian kaikki saapuvat lahjatoiveineen
Mörrin luo – ja odottavat, että Mörri myös jakaisi lahjat heille
jouluaattona.
Mörrillä on vain muutama ongelma: Hänellä ei ole rekeä. Hänellä ei
ole poroja. Eikä hänellä ole lahjoja! Miten joulun nyt käy, kun kaikki
on taas mullin mallin?
Mörri joulupukkina on valloittavan Mörri-sarjan neljäs osa, jossa
äreä mutta pohjimmiltaan sympaattinen karhu elää yhdessä ottohanhiensa
ja muutaman rasavillin hiiren kanssa.
Ryan T. Higgins on palkittu yhdysvaltalainen kirjailija ja
kuvittaja. Hän on ollut ystävä muun muassa piikkisian, pesukarhun,
majavan, kymmenien hiirien ja muutaman oravan kanssa. Nelivuotiaana hän
päätti tulla sarjakuvapiirtäjäksi ja on piirtänyt siitä lähtien.
Suositusikä 3+. Alkuteos: Santa Bruce.
Kommentit
Lähetä kommentti