Roopert on aina haaveillut lohikäärmeestä. Hän on lukenut aiheesta kaiken ja kiertää nyt etsimässä lohikäärmeitä lähiympäristöstä. Yksinäisellä Roopertilla ei ole kavereita, ei muita kuin puhelimen välityksellä yhteyttä pitävä Pikkuserkku. äiti on yleensä myöhään töissä ja viikonloppuisää ei näy usein viikonloppuisinkaan. Eräällä etsintäretkellään Roopert törmää kolmepäiseen koiraan, joka on lähes varma merkki lohikäärmeistä. Pikkuserkun avustuksella he löytävät viimeisen lohikäärmeiden asuinpaikan, jota uhkaa kaupungin puolelta hävittäminen.
Loistava, helppolukuinen tarina ystävyydestä ja sitkeydestä. Tarina lohikäärmeistä, taiaiomainen, mutta samalla arkisen tavallinen. Alakoululaisille sopivaa kirjallisuutta
Viimeiset lohikäärmeet
Mäyryskäkujalla
on hiljaista, ränsistynyttä ja aika lailla outoa. Tienvierus kasvaa
heinää, ja korkeat lauta-aidat peittävät hylättyjen huviloiden pihat
näkymättömiin. Joka ikinen portti on tiukasti lukossa. Juuri tällaisista
paikoista löytyy kiellettyjä lohikäärmetalleja. Tallin löytäminen ei
ole helppoa, mutta Roopert aikoo onnistua. Etsintäretkelle lähtee mukaan
Pikkuserkku, joka ymmärtää Roopertin palavan halun tulla
lohikäärmeratsastajaksi. Tai edes löytää itselleen oma suomuinen
lemmikki.
Kaikki eivät lohikäärmeisiin usko. Modernisoinnin ja siistimisen
lautakunta haluaa jyrätä vanhan Mäyryskäkujan ja rakentaa tilalle
kerrostaloja. Silloin jäisivät kodittomiksi Yön Pimeys, pieni Violetti
ja muut upeat eläimet. Roopert ja Pikkuserkku päättävät toimia.
Lohikäärmeet on pakko pelastaa!
Arja Puikkonen on Finlandia Junior -palkittu vapaa kirjailija ja
sanataiteen opettaja. Hän toimii aktiivisesti kirjallisuuden ja
kulttuurin puolesta. Puikkonen on myös eläinystävä. Hän viihtyy
talleilla ja on ratsastanut kymmeniä vuosia.
Terhi Ekebom on kuvittaja, kuvataiteilija, graafinen suunnittelija
ja sarjakuvataiteilija. Hänen upeat, runsaat kuvituksensa ovat tuttuja
mm. kirjankansista. Ekebom tekee myös teoksia julkisiin tiloihin, kuten
seinämaalauksia ja metallireliefejä.
Kommentit
Lähetä kommentti