Todella olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta vaikka teksti ei ihan lukukelvotonta olekaan, on se sen verran kökköä, että harmittaa.

Roni on poika, jota kiusataan koulussa. Naama uppoaa lumihankeen ja housut nyysitään uimahallin pukukopista. Koulukaan ei suju ja läksyt vievät aikaa. Ainoa paikka, missä Roni koulun ohella käy on nuokkari, jossa saa pelata bilistä. Ronin naapuriin muuttaa äreä äijä, joka paljastuu snookerin pelaajaksi. Jaska päättää kuitenkin äidin piirakkatarjoilun jälkeen hyväksyä pojan kokeilemaan omaa snookerpöytäänsä ja Roni on luonnonlahjakkuus lajissa. Harvinaisesta iheesta kirja ja on todella sääli, ettei tämä ole paremmin kirjoitettu.

147 maximum break : tarina snookerista : nuortenromaani

”Pipo revittiin väkisin päästä ja mukana lähti pieni tukko hiuksia. Ronista tuntui kuin hän olisi ollut veden alla. Ainakin kuusi muuta oppilasta katseli sivusta. Osa huusi jotain, osa oli hiljaa, jotkut nauroivat. Olivat tyytyväisiä, että juuri Roni oli se, joka makasi maassa ilman pipoa, eikä kukaan heistä. Roni päätti olla laittamatta hanttiin. Näin kaikki olisi nopeammin ohi.”

Ronin koulu ei oikein suju, ja sen lisäksi häntä kiusataan. Hänellä on vain yksi harrastus: hän pelaa biljardia paikallisessa nuortentilassa. Roni pelaa hyvin, mutta häviää usein tahallaan, etenkin jos pelaa kiusaajiaan vastaan. Onhan 13-vuotiaalla vielä yläkoulua jäljellä käytäväksi asti.

Ronin naapuriin muuttaa hiukan vanhempi mies. Mies on yrmeä ja hiukan pelottavakin mutta hänellä on kotonaan täysimittainen snookerpöytä. Roni ei ole koskaan kuullutkaan snookerista…

Miten hyväksi pelaajaksi Roni voi kehittyä? Mikä ylipäätään on peli, joka on ylivoimaisesti vaikein biljardipeleistä? Mitä on snooker?

Kommentit

Suositut tekstit